The making of “Kahvakuume” - Naismotoristit julkisuuden pyörteissä

Prologi
- Terve, onko paha paikka?
- Ei ollenkaan, kotona tässä vaan. Mitäs sulle?

...läpä-läpä...

 - Niin hei, oli mulla asiaakin. Lähtisitsä haastateltavaks Anna-lehteen? Ne otti yhteyttä LBC:n hallitukseen ja kysy saada tehdä jutun naismotoristeista ja nyt tarvittais kaks kerholaista antamaan lausuntoja. Ne haluaa sit kans tulla sinne Jyväskylään toukokuussa, Hymyilevän Motoristin Kevätpäivään. Niin, kiinnostaisko ?

- Tota, joo, miksei. Et sit ite halua mennä...?
- No emmä, ku mä meen tekee yhtä tv-haastattelua. Enhän mä voi ite olla kaikissa LBC:n jutuissa esillä. Ihmiset pian luulee, että--
- Nii, että se on vaan ihan yksin sun kerho? Mmmh... No jos mä lähden, ni ketä sä toista ajattelit kysyä?
- Hesee. Te olisitte aika hyviä, toinen aloittelija ja toinen kokenut. Ja molemmat aika supliikkeja tyyppejä.
- Eiku mehän ollaan tosi hiljasia, ujoja ja sisäänpäin kääntyneitä...


Annoimme siis Hesen kanssa alustavan haastattelun toukokuun alussa. Toimittaja Miia ja kuvaaja Paula saapuivat Hesen kotiin Tuusulan Kellokoskelle ja siellä sitten pari tuntia juteltiin. Pyöränrassauksesta he halusivat ehdottomasti kuvan, ja sitä varten saatiin sitten oikein lavastaa tilannetta. Paparazzit nauroivat touhuamisellemme ja vitsailullemme, ja lisäksi vielä haravoimaan saapuneet hangaroundit Kirppa ja Minna tulivat virnuilemaan talliin, jossa Hese ruuvasi kytkinkoppaa(?) ja minä yritin tuskastuneena näyttää tosimotoristilta ilman että likaan käteni... Onneksi Hese oli niin reipas ja kärsivällinen.

Journalistit vakuuttivat olevansa itselleen uuden asian kanssa tekemisissä, ja kieltämättä kysymysten asettelu paljasti asian olevan juuri näin. Itsekään en kovin paljoa moottoripyörien teknisestä puolesta tiedä, joten osasin uskoakseni vastata kansankielellä. Niinkuin että pyöräni on kuutioiltaan eli tilavuudeltaan aika tarkkaan viinipullon kokoinen. En tosin ihan kaikkiin kysymyksiin löytänyt sanoja, kuten siihen, että miten vaatemaailman trendit vaikuttavat ajoasuihin ja pukeutumiseemme. ”Tuota noin... ei kai varsinaisesti... ainakaan ihan hirveesti vaikuta...”

Tässä alustavassa haastattelussa tuli jo ilmoille tämä karavaanari-vertaus. Ei se niin hullulta silloin kuulostanut, kun puhuimme motoristien keskinäisestä yhteishengestä tuolla tien päällä. Mutta että eihän me ajateltu, että ne sen kommentin julkaisee! Niin kun me oltiin ystävällisiä ja istutettiin niitä prätkiemme päälläkin... siinä vaiheessa oli kyllä suut virneessä kaikilla.

Ja sinne Jyväskyläänhän me sitten lähdettiin ajelemaan lauantaiaamuna 17.5. Suurin osa porukasta hyödynsi Suvin vanhempien tarjoamia yöpymisfasiliteetteja. Minä menin omien vanhempieni luokse. Alkuillasta sitten kuvaaja Paula soitti ja pyysi haastateltavia paikalliseen keskustan hotelliin, jotta ajomatkan kuulumiset saadaan purkkiin. Tai siis siihen nauhuriin. Paparazzit tarjosivat paukut ja mehän taas Hesen kanssa iloisesti lörpöttelimme niitä näitä mm. pyörän pakkaamisesta, rypistymättömien vaatteiden valinnasta (oikeesti!) ja sateessa ajamisesta. Toimittaja Miia oli iloksemme opetellut motoristisanastoa alkuhaastattelun jälkeen ja väritti niillä hienosti kysymyksiään.

Hotelliin aulabaarissa istuskeli lopulta koko LBC-porukka, meitä oli reilut kymmenen henkeä, ja siitä suuntasimme Jyväskylän Moottoriklubin järjestämiin illanistujaisiin. JMK:n kerhotilat sijaitsevat Killerin raviradan katsomon kellarikerroksessa. Avointen ovien aika oli jo ohi, joten toimittajilta jäi autenttinen mp-kerhotila näkemättä. Menimme siis baarin puolelle, josta valtasimme oman pöydän. Pari tuoppia siinä kai maksimissaan kukin otti, ja sehän jo riitti ilmakitarointinäytökseen. Silminnäkijöiden mukaan paikalla soitettiin jos jonkinmoisia muitakin soittimia.

Varsinaisen kokoontumisen eli 18.5 sunnuntain tapahtumista voitte lukea siitä haastattelusta. Kokoonnuimme Viherlandialla, jonne saapui vielä muutama lähialueen LBC-läinen lisää. Toimittajat olivat niin ikään taas paikalla ja Suvi antoi molemmille näytösluonteiset kyyditykset sopivilla kiihdytyksillä. Kuvia räpsittiin urakalla ja koko porukka poseerasi. Sitten lähdimme uljaana kulkueena kohti paraatiajon lähtöpaikkaa, Killerin kenttää.

Järjestelyt toimivat hienosti ja paraatiajossa oli ihan huippufiilis. Varsinkin kun huomattiin siinä Palokunnanmäessä juuri ennen keskustaa, että siellähän meidän paparazzi on taas meitä kuvaamassa! Ja toinen toimittaja tuli paraatin päättymispaikalle Hippoksen kentälle meitä vastaan. Voi sitä salamavalojen räiskettä... Moikkaamaan tulleet vanhempani hehkuttivat vielä jälkeenpäinkin, että naismotoristiporukkamme sai paljon ihailevia katseita osakseen. Kai kun kaikilla oli kiillotetut, hienot pyörät…! Jollen ihan väärin käsittänyt niin paraatiajon jälkeinen ohjelma olikin sitten jotain uskonnollispainotteista, että limunjuonnin jälkeen lähdimme syömään ja sitten takaisin kotia kohti. Mutta että paljon siellä oli pyöriä (vaikkei ihan niin paljoa kuin jutussa mainittiin), ja meillä oli hyvinkin mukavaa!

Käytänkin tässä samalla tilaisuuden hyväkseni ja kiitän loistavia ja mukavia Anna-lehden jutuntekijöitä. Näin saatiin taas kerholle julkisuutta ja toivottavasti heräteltiin uusia jäseniäkin. Juttu oli siis Annassa no.23, ilm. 5.6.2003. Kuvaajamme Paula lupasi joitakin kuvia vielä tämän jutun höysteeksi, joten laitellaan niitä sitten kun saadaan.

Jenni Selosmaa

Takaisin