ja (lähes)
Ladies' Bike Club /WIMA Finland ry, lyhyemmin ja tuttavallisemmin LBC, perustettiin toukokuussa 1993. LBC on valtakunnallinen moottoripyöräklubi nimenomaan naisille! LBC kuuluu kansainväliseen naismotoristien kattojärjestöön WIMAan (Womens' International Motorcycle Association) sekä suomalaisten motoristien etujärjestöön SMOTOon (Suomen Motoristit ry). Kansainvälisissä yhteyksissä käytämme yhdistyksestämme nimeä WIMA Finland.
Jotta moottoripyöräilystä kiinnostuneet ja sitä harrastavat naiset voisivat tehdä kiinnostavia asioita yhdessä, Suomessa ja ulkomailla. Jäsenmäärämme ajokauden 2006 alussa on jo liki 400.
Kerhon jäsenet voivat osallistua kerhon tapahtumiin (kokoontumisajot, talviset tapaamiset, ajokoulutukset..), kuuluvat LBC:n kautta SMOTOon ja saavat SMOTOn jäsenalennukset sekä joitakin LBC:n itse neuvottelemia kerhoalennuksia erilaisista alan liikkeistä.
Kerho järjestää jäsenilleen tapaamisia moottoripyöräilyn merkeissä. Talvella istuskellaan kerhoiltoina muuten vain yhdessä, kesällä taas järjestetään sekä kokoontumisajoja että osallistutaan yhdessä kesän pyöräilytapahtumiin. Kerhoon kuulumalla saat alennuksia varusteista, laivamatkoista, pyörähankinnoista jne. Lisäksi kerhon kautta saat tietysti paljon uusia ystäviä ja kontaktiverkon muihin moottoripyöräilystä kiinnostuneisiin naisiin kautta maan! Tarkoituksena on lisätä entisestäänkin iloa moottoripyöräilevään elämään!
Ohjeet jäseneksi liittymisestä jäseneksi-sivulla, jossa on kerrottu myös jäsen- ja liittymismaksujen suuruudet.
LBC on valtakunnallinen kerho, eikä sillä ole virallista toimipaikkaa. Suurin jäsenistömäärä löytyy Uudeltamaalta, mutta toimintaa on paljon muuallakin. Eri alueiden yhteyshenkilöt löydät yhteystiedot-sivulta. Osalla alueista on myös omat LBC- sivut, joilla voi käydä tutustumassa tarkemmin paikalliseen toimintaan. Alueellisesta toiminnasta löydät tietoa yläreunan LBC paikallisesti -linkistä.
LBC:n viralliset säännöt löytyvät linkin takaa. Sääntödokumentti on .pdf-formaatissa, ja sen saa auki Adobe Acrobat-ohjelmalla. Jos et saa dokumenttia auki, ota yhteyttä verkkosivujen ylläpitäjään. LBC:n säännöt.
WIMA, jonka alajärjestö LBC:kin on, on kansainvälinen naismotoristien järjestö. LBC on liittynyt WIMAan vuonna 1997, ja kansainvälisesti esiinnymme nimellä WIMA Finland.
WIMA (Women's International Motorcycle Association) perustettiin vuonna 1950 USA:ssa aikana, jolloin naismotoristit olivat erittäin harvinainen näky niin meillä kuin muuallakin. Kerhon perustaja oli Louise Sherbyn, ja kerhon ajatuksena oli edistää naismotorismia kansainvälisesti. Kerhon rantautuminen Eurooppaan ei kestänytkään kovin kauaa. Tällä hetkellä WIMA:lla on jäsenkerho 18:ssa maassa, jäseniä yhteensä n. 1500 (ja nousussa koko ajan..). Yhdessä maassa voi olla vain yksi WIMA:n jäsenkerho, joskin sillä voi sitten olla omia alaosastojaan.
WIMA on organisaationa hyvin kevyt. Ylin päätäntävalta on presidenttien kokouksella, jossa esitys- ja äänioikeus on jokaisen jäsenmaan presidentillä (puheenjohtajalla), tai hänen osoittamallaan sijaisella. Presidenttien kokous on jokavuotisessa Euroopan rallissa.
WIMAn toiminta koostuu pääasiassa kunkin jäsenjärjestön omasta toiminnasta sekä WIMA Rallysta, joka järjestetään vuosittain jossakin Eurooppalaisessa jäsenmaassa. Tapahtuma kestää noin viikon, maksaa n. tuhat FIM ja sijoittuu heinä- ja elokuun vaihteeseen. Ralliin voivat osallistua vain WIMA:n jäsenet ja heidän perheensä.
Wima-ralli on järjestetty kolme kertaa Suomessa. Ensimmäinen näistä vuonna 1973 Pihtiputaalla. Seuraavan kerran ralli oli vuonna 2000 Iisalmessa. Tämä oli Wima-organisaation 50-vuotisjuhlaralli. Vuonna 2008 järjestettiin Wima-rallli Ristiinassa nimellä "Historic Saimaa". Tämä oli Euroopassa järjestettyjen rallien 50. Rallien järjestäminen vaatii runsaasti talkooporukkaa - kunkin rallin järjestelyissä on ollut mukana hieman yli 40 innostunutta LBC:n jäsentä. Kiitokset heille. Kaukaisimmat vieraat ovat tulleet Japanista ja Australiasta.
WIMA järjestää viiden vuoden välein Oseaania-rallin kaukoidän ja Oseaanian suunnalla. Vuonna 2000 Oseaania-ralli oli Australiassa, 2005 se oli Uudessa Seelannissa ja vuonna 2010 tapahtuma on Japanissa.
Lisätietoja WIMAsta löydät WIMA- kotisivulta.
Tämä sivu päivitettiin viimeksi 20.12.2009