Kokkoontumisajo 23.-26.6.2005
Torstaina töiden jälkeen lastattiin edellisenä iltana pakatut tavarat pyörien päälle ja käännettiin mopojen nokat kohti Suolahtea. Vähän etukäteen pelkäsin juhannusruuhkia, mutta selvisimme ruuhkista helpommalla kuin olisi etukäteen arvannut. Tampereelta lähdettäessä jouduimme autoletkaan, mutta se lyheni sitä mukaa kuin matka eteni. Jo Teiskon risteyksessä suurin osa autoista valitsi eri reitin kuin me.
Päätimme ajaa Teiskon kautta Ruovedelle, josta Vilppulan, Keuruun ja Multian kautta Suolahdelle. Reitti oli ihan mukava, tosin suurimman osan matkasta taisimme ajaa jonkun auton perässä, mikä oli vähän vähemmän mukavaa. Keuruulla kävimme kaupassa, ja kauppareissun jälkeen saimme ajaa pääosin kaksistaan, mikä paransi huomattavasti ajonautintoa.
Perille päästiin ilman isompia kommelluksia, jos nyt ei oteta lukuun sitä, että kolari noin suurin piirtein peuran kokoisen (no, ehkä ei ihan, mutta sinne päin) koiran kanssa näytti olevan aika lähellä. Koira syöksyi pihasta tielle (80:n rajoitus) suoraan minua kohti. Hyvin nopeasti piti päättää, että pitäisikö jarruttaa vai vääntää kaasua. Näytti siltä, että ehdin ensin, joten en jarruttanut, ja koira juoksi tien toiselle puolella Karin ja minun välistä. Kari kuulemma joutui jarruttelemaan.
Kokkoontumisajon paikka oli kiva. Alue oli enimmäkseen avointa nurmikenttää, missä suurin piirtein yhdellä vilkaisulla näkee koko alueen. Teltan sai hyvin pystytettyä, kun telttakepit sai maahan ilman suurempaa tappelua ja teltan alla ei myöskään ollut mitään juuria ja kiviä. Järvi oli lähellä ja maisemat kivoja.
Meidän saapuessamme paikalla oli jo jonkin verran telttoja, mutta hyvin vielä pääsi valitsemaan. Me valitsemme "tonttimme" keskeiseltä paikalta, josta näki hyvin melkein koko alueen ja joka oli kulkureitin varrella ja josta siten oli helppo bongata tuttuja. Tuttujahan näissä kekkereissa alkaa olla jo ihan kivasti, sillä Kari on monta vuotta kierrellyt ahkerasti kokoontumisajoja ja minunkin listallani alkaa olla jo useita eri kokoontumisajoja.
Väkimäärä viikonloppuna taisi jäädä vähän oletettua pienemmäksi, niin ainakin vanhat kävijät väittivät. Osasyynä lienee se, että ainakin Tampereen seudun motoristeista osa oli tällä kertaa päättänyt kokeilla Vammalassa järjestettävää kilpailevaa kokoontumista, joka järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Väkeä taisi silti olla vajaa 700, sellaisen luvun ainakin jossain vaiheessa kuulin, en tiedä, onko lopullinen määrä.
Kokkoontumisajon plussia oli ainakin toimivat saunajärjestelyt. Miehille ja naisille oli omat saunansa ja lisäksi oli siksak-käytössä telttasauna, joka tosin jäi kokeilematta. Saunat olivat lämpiminä aamukahdeksasta puoleenyöhön, joten pahoja ruuhkiakaan ei päässyt syntymään, kun ei kaikkien tarvinnut yrittää yhtä aikaa kylpemään.
Uimassakin tuli käytyä, mutta vain kerran, sillä minusta ainakin vesi oli kylmää. No, uiminen oli kyllä saavutus sinänsä, sillä yleensä menen uimaan ensimmäisen kerran vasta loppukesästä, kun vedet ovat kunnolla lämmenneet.
Ruokapuoli toimi myös hyvin. Aamiainen oli hyvä, eikä makkaroissakaan pihistelty. Leivän päälle sai makkaraa, kinkkua, juustoa, kurkkua, suolakurkkua ja tomaattia. Puuroa kehuivat monet. Kananmunista oli vaikea saada kuorta irti ja ensimmäisenä aamuna jouduin kahdesti turhaan jonottamaan kahvia, ennen kuin sain kupillisen , mutta ne olivatkin ainoat miinukset ruuan suhteen. Perjantaina saatiin jauhelihakastiketta ja perunamuusia, lauantaina kalakeittoa, kummastakaan ei voi sanoa muuta kuin NAM.
Viikonloppu oli onnistunut ja viihdyin hyvin. Ilmatkin olivat ihan kohtalaiset, vaikka sadettakin saatiin. Onneksi sadekuurot eivät kovin pitkään kestäneet ja muun ajan paistoi aurinko (poltin olkapääni, kuten joka kesä ainakin kerran). Öisin teltassa kyllä vähän palelsi, vaikka olin varautunut telttamajoitukseen ja villasukatkin olivat mukana (must juttu, vinkiksi niille, jotka eivät ole kokoontumisissa vielä käyneet).
Viikonlopun onnistumisesta suuri kiitos menee järjestäjille ja myös kaikille tutuille, joiden johdosta aika kului nopeasti ja mukavasti. Varsinaista ohjelmaa ei tullut seurattua, omaa ohjelmaa järjestettiin mm. pelaamalla petangueta minikuulilla.
Sunnuntain paluumatka sujui samaa reittiä (ilman tielle syöksyviä koiria). Tällä kertaa saimme niskaamme sadettakin, onneksi ei sentään koko matkaa. Onnistuin myös kaatamaan pyöräni Suolahden liikenneympyrässä. Ajelin Karin perässä ja seurasin ilmeisesti liiaksi, mihin suuntaan hän oikein on menossa, koska lähtiessäni liikkeelle onnistuin sammuttamaan pyörän (oma moka, en antanut tarpeeksi kaasua), ja koska olin juuri kääntämässä, en saanut pyörää oikaistua, koska vauhtia ei ollut. Pyörä kaatui siis lähes paikaltaan, eikä mitään vaurioita onneksi tullut. Harmitti kyllä vähän, sillä kaatuminen johtui ihan täysin omasta virheestä, mutta tekevälle sattuu, kun vanha sanonta kuuluu. Viikonloppu oli joka tapauksessa onnistunut, joten mitäs pienistä.
Mervi
